Pienet yksityiskohdat tekevät kodistasi kodin

20. joulukuu 2017

Pienet yksityiskohdat tekevät kodistasi kodin

Teksti: Katariina Kalda

Kodin sisustaminen tehdään yleensä vaiheittain tai pienin askelin. Syynä siihen on monesti rahan, ideoiden tai ajan puute. Toisaalta taas koti voi tarvita aikaa kasvamiseensa, kehittymiseensä ja omannäköisekseen tulemiseensa.

Mutta silti jokaisella on kuitenkin jo aivan alussa näkemys siitä, millainen kodista tulee. Jo silloin kun seisot keskellä tyhjää tilaa, näet sisäisin silmin lämminhenkistä ja viihtyisää elämistä, jotakin jonka yksityiskohdat eivät vielä erotu selkeästi mutta jonka tyylikkyys ja kodikkuus ovat jo tunnettavissa. Voit jo aistia sen tunteen, jonka kodissa viettämäsi hetket saavat sinussa aikaan.

Juuri siksi myös me Softrendissä olemme ottaneet uuden suunnan. Tarjoamme kauniita, mukavia ja laadukkaita sohvia ja vuoteita, mutta monesti ongelmia syntyy sillä hetkellä, kun asiakas ryhtyy pohtimaan, millainen verhoilukangas olisi juuri se oikea, ja yrittää nähdä mielessään, millaisen maton hän aikoo levittää sohvan eteen, ja pohtii, mitä voisi ripustaa seinälle sohvan kohdalle. Kenties peilin vai sittenkin taulun?

a-1Mikä sopisi sävy sävyyn seinälle sohvan yläpuolelle tai sohvan viereen? Miten siihen saisi luotua sopivan painotuksen tai tarpeellisen kontrastin?

Hyvin usein sisustusesineillä on tässä yhteydessä erittäin tärkeä tehtävä. Pienet seikat, jotka jäävät suuressa suunnitteluinnossa jopa täysin huomioimatta, osoittautuvat kuitenkin lopullisessa sisustuksessa varsinaisiksi katseenvangitsijoiksi.

Olemme valinneet valikoimaamme erityisen huolellisesti sisustusesineitä, jotka puhuttelevat aina – riippumatta ajasta ja muotisuuntauksista. Jokaisen esineen arvo myös säilyy pitkälle tulevaisuuteen.

Kun mietitään aikaa muutama kymmenen vuotta sitten, jokainen muistaa kodistaan tilanteita, jolloin maljakoita ja astiastoja alkoi olla röykkiöittäin ja ne alkoivat lopulta aiheuttaa ongelmia. Niin paljon tavaroita, jotka on hankittu, mutta niin vähän sellaista, mitä nuorempi polvi haluaisi enää laittaa hyllyynsä tai kaappeihinsa. Totta kai on myös esineitä, jotka otetaan vastaan kiitollisuudella. Tällaiset yksittäiset kauniit tavarat on joskus hankittu kalliilla hinnalla suoraan taiteilijan ateljeesta tai saatu perintönä isovanhemmilta.

Tällaisiin esineisiin liittyvät aina myös omat tarinansa, jotka vielä lisäävät niiden arvoa, ja ne sopivat muodikkaiden esineiden rinnalle tuomaan sisustukseen arvokkuutta. Niiden avulla kotiin välittyy myös aina niin tarpeellista omaleimaisuutta ja ainutkertaisuutta.

a-2Siksi olemmekin valinneet sisustusesineiden valikoimaamme taiteilijoiden valmistamaa keramiikkaa ja lasitaidetta. Esineiden design ja ulkomuoto kestävät aikaa haalistumatta ja menettämättä viehätystään. Pikemminkin päinvastoin: ne tuovat aikaa myöten yhä enemmän arvokkuutta sisustukseen. Kaikki sisustusesineet sopivat sekä moderniin että romanttiseen tyyliin sisustettuihin huoneisiin, ja ne puhuttelevat katsojaa juuri sopivalla tavalla ja kielellä. Valikoimalle antavat lisäksi ilmettä erilaiset matot, valaisimet ja verhot.

Kun yhdistelet esineitä ja vertailet värisävyjä myymälässämme samalla, kun olet hankkimassa sohvaa tai vuodetta, on huomattavasti helpompaa tehdä päätöksiä ja voit miettiä asioita jo hieman pidemmälle. Ja luonnollisesti voit heti samalla kertaa ostaa mukaasi haluamasi sisustusesineet. Kaikki yhdestä paikasta. Eikö olekin paljon, paljon helpompaa!?

Tule ja tutustu sisustusesineiden valikoimaamme Softrendin myymälässä osoitteessa Perämiehenkatu 11. Seuraa meitä myös Instagramissa #softrend.

Takaisin postitusten luetteloon